Hoito-Ohjeet

LÄVISTYKSEN HOITO-OHJE

Lävistyksen paraneminen on yksilöllistä. Siihen vaikuttavat hygienia ja oman kehosi toiminta. Puhtaus, huolellisuus, kärsivällisyys, terveet elemäntavat ja vitamiinien syöminen edesauttavat paranemista. Joskus lävistys saattaa vuotaa parikin päivää ja siihen saattaa muodostua mustelma. Noudattamalla näitä hoito-ohjeita, saat parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Puhdista lävistys kaksi kertaa päivässä keittosuolaliuoksella (NaCL). Keittosuolaliuosta saat apteekista steriilipakattuna. Tutustu apteekin ohjeisiin liuoksen käsittelyssä.

Pese lävistys suihkun yhteydessä vedellä ja mieluiten miedolla hajustamattomalla saippualla esim Lactacyd, Lactoline, Sebamed tai Minirisk. Pese kätesi huolellisesti aina ennen koruun koskemista.

Keittosuolaliuos hauteet edistävät paranemista. on suositeltavaa että haudot lävistystä keittosuolalla kerran päivässä n. 5-10 minuuttia pieniä kertakäyttökuppeja voi käyttää hautomiseen. täytä kuppi, paina se lävistyksen päälle niin että iho ja kuppi muodostavat tiiviin tyhjiön ja käännä kuppi niin että liuos peittää lävistyksen. Voit huljutella lävistystä tällä tavalla. Myös puhdas talouspaperi taikka harsotaitos käy hautomiseen. Kostuta keittosuolaliuoksella läpikotaisin paperi tai taitos ja aseta lävistyksen päälle. hautomisen jälkeen kannattaa huuhdella lävistys vielä vedellä jotta irronnut lika poistuu lävistyksestä. Suihkun yhteydessä huuhdo lävistys huolellisesti lämpimällä vedellä.

 

NORMAALIT PARANEMISEN MERKIT

Turvotusta, pientä verenvuotoa, punoitusta ja kipua voi ilmetä. Lävistys voi kutista kudosten uusiutuessa. Lävistyksestä tulee läpinäkyvää taikka kellertävää nestettä joka on kudosnestettä EI mätää. Kudosneste kuivuu koruun ja se pitäisi saada aina puhdistuksen yhteydessä pois.

Kun lävistys on parantunut älä liikuttele korua pakolla. Jos et putsaa vieläkin säännöllisesti korua kerääntyy ihon rasvat koruun ja voivat aiheuttaa epämiellyttävää hajua.

Lävistys voi tuntua parantuneelta piankin lävistmisen jälkeen mutta ole kärsivällinen, paraneminen jatkuu lävistyksen sisäosissa vielä pitkään. pidä huoli puhtaudesta koko paranemisajan.

Älä pidä korua poissa pitkiä aikoja, jopa parantuneet lävistykset voivat sulkeutua nopeasti. Mikäli sinulla on ongelmia saada koru paikalleen taikka ottaa se pois ota yhteyttä lävistäjääsi.

 

HOITAMINEN

Pese kätesi aina huolellisesti mikäli joudut koskemaan lävistykseen. Älä liikuttele taikka poista korua puhdistamisen yhteydessä.

Älä käytä laastareita taikka muita hautovia peitteitä korun päällä. Hyvät elintavat edistävät paranemista. Vältä kylpyjä ja kylpylöitä sekä saunaa ja uimahalleja ensimmäisen kuukauden ajan.

Vältä auringon ottamista, solariumia ja hiekkarannalla oloa kahden viikon ajan.

Älä käytä desinfiointiaineita. Desinfiointiaineet jatkuvassa käytössä ärsyttävät lävistystä ja pidentävät paranemisaikaa, ne myös altistavat sinut tulehduksille ja lävistysten uloskasvulle.

Älä käytä Bacibactia taikka mitään muutakaan voiteita lävistyksessä sillä voiteet tukkivat lävistyksen ja keräävät likaa iholta ja vaatteista.

Urheilun ja muun lisääntyneen hikoilun yhteydessä muista huuhdella hiki pois jälkikäteen lävistyksestä.

Vältä liika putsaamista, suurin osa lävistysten ongelmista johtuu jatkuvasta ylenpalttisesta puhdistamisesta. (Järki käyttöön.)

Älä anna muidenkaan kosketella lävistystäsi.

Älä vaihda korua liian aikaisin, jos haluat vaihtaa korun paranemisaikana ota yhteyttä lävistäjääsi.

Älä käytä mitään meikkivoiteita, itseruskettavia tms lävistysalueella.

Varo hiusvärien ja hiusmuotoilutuotteiden joutumista lävistykseen, suojaa lävistys kun käytät näitä.

 

KORU

Jos joudut työn taikka lääketieteellisen syiden takia ottamaan korun pois ota yhteys lävistäjääsi. Älä pidä korua poissa lävistyksestä, korun pois ja takaisin laitto ovat hygeniariskejä.Varmista korun kireys säännöllisesti. Tapeissa ja vastaavissa kierre sulkeutuu aina myötäpäivään. Suussa olevien korujen kireyden tarkistamisessa paperi taikka vastaava on hyvä apu otteen saamiseen. Jos epäilet tulehdusta älä missään nimessä poista korua, laadukas koru ei aiheuta tulehdusta ja korun poistaminen johtaa tulehduksen jäämiseen anaerobiseen tilaan jossa se voi levitä agressiivisesti.

 

GENITAALIT

Genitaalilävistykset voivat vuotaa verta pitkiäkin aikoja lävistämisen jälkeen, pikkuhousunsuojat ovat kätevä tapa estää veren pääsy vaatteisiin.

Seksiä voi harrastaa kun itse tunnet olevasi siihen valmis, muista kuitenkin puhtaus ja ota alussa homma kevyesti. Seksin jälkeen huuhdo lävistys huolellisesti. Muista paranemisaikana suojattu seksi.

Jos seksin aikana on kipuja vältä kipuja aiheuttavaa toimintoa. Mikäli sinulla on mitään kysyttävää lävistyksestäsi tai paranemisesta ota aina ensimmäisenä yhteys lävistäjääsi!